Siirry pääsisältöön
EU:n kansalaisaloitefoorumi

Yksi meistä

 

Yksi meistä ‑kansalaisaloite

Yksi meistä -kansalaisaloite rekisteröitiin 11.5.2012. Se oli yksi ensimmäisistä eurooppalaisista kansalaisaloitteista, joille kerättiin yli miljoona tuenilmausta. 

Aloitteen tavoitteena oli ”jokaisen ihmisen arvokkuuden, elämisen oikeuden ja eheyden suojeleminen lainsäädännöllä hedelmöityksestä alkaen”. Sillä haluttiin ennen muuta saada EU lopettamaan sellaisten toimien rahoitus, joissa edellytetään ihmisalkioiden tuhoamista, etenkin tutkimuksen, kehitysavun ja kansanterveyden piirissä.

Aloite toimitettiin allekirjoitusten keruun päätyttyä virallisesti Euroopan komissiolle 28.2.2014. Mukana toimitettiin todistukset 1 721 626 pätevästä tuenilmauksesta. Osana kansalaisaloiteprosessia järjestäjät tapasivat Euroopan komission edustajia 9.4.2014 ja esittelivät ehdotustaan seuraavana päivänä Euroopan parlamentissa järjestetyssä kuulemistilaisuudessa. 

Euroopan komissio hyväksyi virallisen vastauksensa tiedonannon muodossa 28.5.2014 (ks. lehdistötiedote). Komissio totesi arvioinnissaan, että EU:n primaarilainsäädännössä vahvistetaan jo, että ihmisarvo, oikeus elämään ja oikeus henkilökohtaisen koskemattomuuteen ovat EU:n perusperiaatteita. Komissio muistutti myös, että kaikkien EU:n menojen on EU:n varainhoitoasetuksen mukaisesti oltava EU:n primaarilainsäädännön mukaisia. Komissio totesi tämän perusteella, ettei varainhoitoasetukseen ole tarpeen ehdottaa muutoksia.

Yksi meistä ‑aloite on myös esimerkki siitä, miten järjestäjät voivat hyödyntää täysimääräisesti kansalaisaloitemenettelyn puitteita toimittamalla aloitteeseen liittyvän säädösluonnoksen. Yksi meistä ‑aloitteen järjestäjien ehdotukseen sisältyi kolme lainsäädäntömuutosta. Kampanjan pohjalta perustettiin lisäksi syyskuussa 2013 pidemmän tähtäimen tavoitteita ajava organisaatio, One of Us Federation, tukemaan ja jatkamaan kansalaisaloitteen työtä. Se on itsenäinen oikeushenkilö.

  1. Rekisteröity

    11.5.2012

  2. Tuenilmausten keruun alkamispäivä

    11.5.2012

  3. Tuenilmausten keruu päättynyt*

    1.11.2013

    * Määräaikaa jatkettiin kansalaisaloitemenettelyn alkuvaiheessa esiintyneiden yleisten ongelmien vuoksi. 

  4. Tuenilmausten pätevyys vahvistettu

    28.2.2014

  5. Komissio vastannut

    28.5.2014

Miten aloitteelle onnistuttiin keräämään riittävästi allekirjoituksia?

Vahva kansallisten toimikuntien verkosto

Kampanjan perustan muodosti vahva kansallisten toimikuntien verkosto eri EU-maissa. Toimikunnat vastasivat tiedotus- ja kampanjatoimien mukauttamisesta paikallisiin oloihin. Tämän hajautetun rakenteen ansiosta järjestäjät pystyivät yhdistämään yhteisen eurooppalaisen viestin paikallisesti räätälöityihin kampanjoihin.

Toimien keskittäminen sinne, missä tuki on voimakkainta

Järjestäjät keskittyivät toiminnassaan maihin, joissa on vakiintunut abortin vastainen liike (mm. Espanja, Italia, Puola, Saksa ja Ranska). Olemassa olevat organisatoriset valmiudet, aktiiviset kansalaisyhteiskunnan verkostot ja yleinen tietoisuus asiasta edesauttoivat allekirjoitusten keruuta niin, että vaadittu vähimmäismäärä saavutettiin 18 EU-maassa.

Korkean profiilin tuki ja laaja mobilisointi

Vaikutusvaltaisten uskonnollisten ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden, kuten roomalaiskatolisen kirkon johtajien, julkinen tuki auttoi lisäämään aloitteen näkyvyyttä ja mobilisoimaan kannattajia eri EU-maissa. Kampanjan kansalliset lähettiläät ja kumppaniorganisaatiot lisäsivät kampanjan näkyvyyttä ja kannustivat yleisöä tukemaan aloitetta.

Selkeät tavoitteet ja kurinalainen kampanjan hallinnointi

Järjestäjät asettivat joukon vaiheittain eteneviä kunnianhimoisia tavoitteita. Ensin pyrittiin saavuttamaan allekirjoitusten vaaditut vähimmäismäärät seitsemässä maassa, ja loppuvaiheessa panostettiin siihen, että allekirjoituksia saataisiin selvästi yli miljoona. Tämän jäsennellyn toimintamallin avulla pystyttiin ylläpitämään kampanjan vauhtia koko sen ajan ja varmistettiin riittävä marginaali siltä varalta, että tarkastusprosessissa hylättäisiin allekirjoituksia.

Aloitteen taustastrategia

Valmisteluvaihe

Yksi meistä ‑kampanjan perustana oli kansalaisjärjestöjen yhteistyö erityisesti sellaisten maiden välillä, joissa toimii vakiintunut abortin vastainen liike (mm. Espanja, Italia, Puola, Saksa ja Ranska). Nämä järjestöt ottivat yhteyttä samanmielisiin ryhmiin eri EU-maissa ja kannustivat niitä perustamaan kansallisia toimikuntia, jotka pystyvät hallinnoimaan kampanjaa kansallisella tasolla.

Kumppaniorganisaatiot myönsivät EU:n laajuisen koordinoinnin tueksi rahoitusta kampanjan Brysselissä sijainneelle keskustoimistolle, joka hoiti muun muassa kokous- ja matkustusjärjestelyjä ja kampanjan yleistä hallinnointia. Samalla kunkin kansallisen komitean vastuulla oli järjestää tarvittavat resurssit, joita se tarvitsi oman toimintansa ja tiedotustoimiensa toteuttamiseen.

Varainhankinta ja resurssit

Yksi meistä ‑aloite sai taloudellista tukea kolmelta rahoittajalta yhteensä 159 219 euroa.

 

Huom. Lisätietoja Yksi meistä ‑aloitteen tuesta ja rahoituksesta on saatavilla kansalaisaloiterekisterin aloitekohtaisella sivulla. Komissiolle täytyy ilmoittaa vain tuesta, jonka arvo on yli 500 euroa sponsoria kohti.

Kampanjastrategia 

Kampanja käynnistyi välittömästi aloitteen rekisteröinnin jälkeen.

Ensimmäisten 5 kuukauden aikana järjestäjät keskittyivät ensisijaisesti luomaan rakenteita, joita tarvittiin toimintaan kaikissa EU-maissa. Heidän mukaansa tämä ajanjakso oli pitkälti tarkoitettu kampanjan tukemiseen tarvittavan organisatorisen kehyksen luomiseen. Allekirjoitusten keruu pääsi täysimittaisesti vauhtiin vasta kun verkosto oli toiminnassa. Näin ollen suurin osa allekirjoituksista kerättiin pidennetyn 18 kuukauden keruuajan viimeisten kuuden kuukauden aikana.

Lisätäkseen kampanjan tunnettuutta ja tehostaakseen tiedotusta järjestäjät omaksuivat laajan viestintästrategian, jossa yhdistyivät perinteiset ja digitaaliset kanavat. He perustivat kampanjalle verkkosivuston, loivat yhteyksiä tiedotusvälineisiin haastattelujen ja muun medianäkyvyyden avulla ja olivat aktiivisesti läsnä sosiaalisen median alustoilla, kuten Facebookissa ja Twitterissä. Tämä monikanavainen toimintamalli auttoi laajentamaan kampanjan tavoittavuutta ja tuomaan kampanjan kannattajat yhteen yli kansallisten rajojen.

Tuenilmausten keruu ja tarkastus

Kampanjalla oli yhteinen kaikki EU-maat kattava strategia, jota kukin kansallinen toimikunta pystyi mukauttamaan paikallisiin olosuhteisiin. Kansallisia toimikuntia kannustettiin nimeämään lähettiläitä, jotka voivat edistää aloitetta, lisätä näkyvyyttä ja motivoida yleisöä allekirjoittamaan tuenilmauksia.

Järjestäjät nostivat kampanjansa tavoitetasoa vaiheittain seuraavasti:

  1. Saavutetaan allekirjoitusten vaadittu vähimmäismäärä 7 maassa.
  2. Kerätään miljoona allekirjoitusta.
  3. Kerätään 1,2 miljoonaa allekirjoitusta siltä varalta, että osa allekirjoituksista hylättäisiin tarkastuksessa.
  4. Kerätään 1,5 miljoonaa allekirjoitusta aloitteen poliittisen viestin voimistamiseksi.
  5. Kerätään allekirjoituksia mahdollisimman monesta eri maasta.

Tämän vaiheittaisen toimintamallin avulla pystyttiin ylläpitämään kampanjan vauhtia, ja tavoitteet olivat selkeät koko keruuajan.

Yksi meistä ‑aloitteelle kerättyjen tuenilmausten määrä maittain

Aloite toimitettiin Euroopan komissiolle virallisesti 28.2.2014. Sen mukana luovutettiin 1 721 626 tuenilmauksen hyväksymistodistukset. Yksi meistä ‑aloite saavutti allekirjoitusten vaaditun maakohtaisen vähimmäismäärän 18 EU-maassa ja ylitti selvästi kansalaisaloiteasetuksessa säädetyn vähimmäisvaatimuksen.

 

Kattavat tiedot aloitteelle kerätyistä tuenilmauksista esitetään aloitetta koskevalla komission verkkosivulla olevassa taulukossa.

Järjestäjien suurimpia haasteita oli online-keruujärjestelmän perustaminen, joka osoittautui teknisesti monimutkaiseksi. Ratkaistakseen tällaisia kansalaisaloitemenettelyn alkuvuosien ongelmia komissio tarjosi järjestäjille mahdollisuuden hyödyntää keruujärjestelmissään komission palvelimia ja saada komissiolta teknistä apua ja koulutusta, vaikka tätä ei siltä kansalaisaloiteasetuksessa edellytetty.

Lisäksi komissio hyväksyi poikkeusjärjestelyn, jonka mukaisesti 31.10.2012 mennessä rekisteröityjen aloitteiden osalta voitiin hyväksyä kaikki 1.11.2013 mennessä kerätyt tuenilmaukset, vaikka tavanomainen 12 kuukauden raja ylittyi.

Kun tuenilmausten keruuvaihe päättyi 1.11.2013, Yksi meistä ‑kampanjan vapaaehtoiset olivat keränneet noin 65 % kaikista tuenilmauksista paperilomakkeilla, ja loput 35 % oli kerätty verkossa. Tämä osoittaa, miten merkittävä ruohonjuuritason aktiivien panos oli tälle aloitteelle.

Aloitteen vaikutukset

Aloitteen toimittaminen komissiolle ja tapaamiset komission kanssa

EU:n tutkimus-, innovointi- ja tiedekomissaari Máire Geoghegan-Quinn tapasi Yksi meistä ‑kansalaisaloitteen järjestäjät ennen kuin heitä kuultiin Euroopan parlamentissa 9.4.2014 (ks. lehdistötiedote). Järjestäjien edustajien puheenjohtajana näissä tilaisuuksissa toimi European Centre for Law and Justice (ECLJ) -keskuksen johtaja ja Yksi meistä ‑kansalaisaloitteen kansalaistoimikunnan puheenjohtaja Grégor Puppinck. 

   

Julkinen kuulemistilaisuus Euroopan parlamentissa

Järjestäjät esittelivät aloitteensa Euroopan parlamentissa pidetyssä julkisessa kuulemistilaisuudessa 10.4.2014.

 

Aloitteen järjestäjät Euroopan parlamentin julkisessa kuulemistilaisuudessa. Lähde: Aloitteen Facebook-ryhmä

Euroopan komission virallinen vastaus

Euroopan komissio hyväksyi virallisen vastauksensa kansalaisaloitteeseen tiedonannon muodossa 28.5.2014 (ks. lehdistötiedote). Arvioituaan aloitteessa esitettyä pyyntöä komissio totesi, ettei se aio antaa asiasta lainsäädäntöehdotusta. Komissio totesi, että EU:n jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti olivat hiljattain keskustelleet aloitteen aiheesta ja päättäneet sitä koskevista rahoituspuitteista, minkä vuoksi se katsoi, ettei uusille lainsäädäntömuutoksille ole tarvetta.

Lainsäädännölliset vaikutukset ja jatkotoimet

Vaikka komissio päätti olla ehdottamatta uutta lainsäädäntöä, aloitteen järjestäjät sitoutuivat kuitenkin edelleen pitämään yllä kampanjan herättämää yleisön mielenkiintoa. He pitivät koko menettelyn ajan aloitteen kannattajat ajan tasalla allekirjoitusten keruun etenemisestä eri EU-maissa. Tiedotusta hoidettiin pääasiassa sähköpostin välityksellä. Yksittäisessä maassa saavutettuja hyviä tuloksia nostettiin esiin muissa maissa toimivien aktivistien kannustamiseksi ja motivoimiseksi. Kun vaadittu vähimmäismäärä saavutettiin yhä useammassa maassa, näistä tuloksista tiedottamalla pyrittiin vauhdittamaan vielä jäljellä olevien maiden kansallisia kampanjoita ja pitämään yllä koko verkoston aktiivisuutta.

Järjestäjien mukaan kansalaisaloitetta ei koskaan ollut tarkoitettu vain kertaluonteiseksi kampanjaksi. Siitä tulikin perusta pidemmän aikavälin yhteistyölle organisaatioiden ja niiden tavoitteiden kannattajien välillä. Kansalaisaloitteen järjestäjät perustivat kampanjan aikana syntyneiden suhteiden ja verkostojen pohjalta One of Us Federation ‑organisaation jatkamaan aloitteen työtä sekä koko EU:n tasolla että eri maissa.

 

Euroopan parlamentin edessä Brysselissä kesäkuussa 2021 järjestetty Yksi meistä ‑liikkeen mielenosoitus, jolla vastustettiin seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia käsittelevän Maticin mietinnön hyväksymistä. Lähde: Aloitteen Facebook-ryhmä

Tämä on esimerkki siitä, miten eurooppalaisella kansalaisaloitteella voi olla vaikutusta myös välittömän lainsäädäntöprosessin ulkopuolella. Sen lisäksi, että eurooppalainen kansalaisaloite antaa kansalaisille mahdollisuuden nostaa asioita esille EU:n tasolla, se voi auttaa rakentamaan pysyviä verkostoja, vahvistamaan maiden rajat ylittävää yhteistyötä ja yhdistämään organisaatiot ja yksityishenkilöt työskentelemään pitkän aikavälin tavoitteiden eteen.

Kampanjan jälkiarvioinnissa järjestäjät yksilöivät yhden osa-alueen, jolla he vastaisuudessa toimisivat toisin: organisaatiorakenteen valmistelu. He korostivat erityisesti, että kussakin kampanjan osallistujamaassa olisi alusta alkaen oltava vahva ja vakiintunut rakenne. Vankempi organisatorinen perusta olisi heidän mukaansa antanut enemmän aikaa keskittyä allekirjoitusten keräämiseen ja tukenut tehokkaampaa pitkän aikavälin suunnittelua. Lisätietoa jatkotoimista on kansalaisaloitesivustolla.

Vinkkejä kansalaisaloitteiden järjestäjille

Luo kansallinen verkosto ennen aloitteen käynnistämistä

Vahvat kansalliset koordinaattorit ja luotettavat kumppaniorganisaatiot antavat kampanjalle järjestelmällisyyttä ja dynamiikkaa, jota tarvitaan kannattajien mobilisoimiseksi eri EU-maissa.

Pidä kaikki tahot ajan tasalla ja motivoituneina

Säännölliset tilannekatsaukset auttavat pitämään yllä innostusta, vahvistamaan tiimityötä ja kannustamaan kansallisia kampanjoita ottamaan mallia toistensa onnistuneista toimista.

Suunnittele, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun aloitteelle on saatu kerättyä miljoona allekirjoitusta

Kehitä kampanjan avulla pysyviä verkostoja ja kumppanuuksia, jotka voivat jatkaa asian ajamista vielä pitkään sen jälkeen, kun keruuvaihe on päättynyt.

Keskity vaikutuksiin, ei pelkästään lainsäädäntöön

Vaikka lainsäädäntömuutosten aikaan saaminen olisikin epävarmaa, aloitteen saaminen komission käsittelyyn voi herättää keskustelua, lisätä tietoisuutta asiasta ja synnyttää voimakkaan liikkeen eri EU-maissa.

Lisätietoa

Lisätietoa Yksi meistä ‑kansalaisaloitteesta on saatavilla järjestäjien verkkosivustolla ja aloitetta koskevalla komission verkkosivulla.

Blue Trophy
Yksi meistä: Abortinvastainen kampanja, joka sai paavin tuen