Paluu tulevaisuuteen: Mitä Euroopan tulevaisuutta käsittelevän konferenssin olisi otettava oppia eurooppalaisen kansalaisaloitteen onnistumisista ja epäonnistumisista

Viime vuosikymmenen aikana EU-asioiden politisoituminen on lisääntynyt huomattavasti esimerkiksi kaupan, säästötoimien, ilmastonmuutoksen, maahanmuuton ja viime aikoina terveydenhuollon aloilla covid-19-kriisin vuoksi. Olemme jo pitkään väittäneet, että eurooppalainen kansalaisaloite kannustaa perustavanlaatuisesti erilaista kansalaisyhteiskunnan osallistumista EU:n päätöksentekoon, ja se on kanavoinut rakentavasti monia näistä politisoituneista kysymyksistä Euroopan ja kansallisella tasolla. EU:n päätöksentekoprosessissa on perinteisesti suosittu institutionaalisia Brysselissä toimivia huippuyhtäläisiä yhdistyksiä ja kattoryhmiä, jotka kokoavat yhteen ja edustavat erilaisia etuja EU:n tasolla, mikä puolestaan on luonut jännitteitä kansallisella tasolla toimivien ruohonjuuritason ryhmien kanssa kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. On olemassa vahvaa näyttöä siitä, että eurooppalainen kansalaisaloite on ollut hyödyllinen mekanismi kansallisille ruohonjuuritason järjestäjille, jotka ovat onnistuneet politisoimaan EU-asioita kansallisella tasolla ja tuoneet EU:n päätöksentekoprosessiin monenlaisia uusia toimijoita ja tarjonneet samalla vahvoja kannustimia joillekin Brysseliin sijoittautuneille kattojärjestöille liittyä niihin. Näin ollen eurooppalaisella kansalaisaloitteella on onnistuttu lähentämään kansallista ja EU:n politiikkaa, vaikka sen vaikutus politiikkaan on ollut vähäinen.

Eurooppalaisen kansalaisaloitteen onnistuminen kansallisten ja eurooppalaisten poliittisten keskustelujen yhdistämisessä on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että sen vaikutus EU:n politiikkoihin on hyvin vähäinen. Useimpien eurooppalaisen kansalaisaloitteen kampanjoijien pitkäaikaisen turhautumisen vuoksi, vaikka aloitteen avulla onnistuttiin keräämään miljoona allekirjoitusta, Euroopan komissio ei ole toteuttanut tarvittavia muutoksia vastaavia toimia. Tämä on ongelmallista, sillä monien Euroopan kansalaisten toivot eurooppalaisen kansalaisaloitteen kampanjoinnissa ja allekirjoittamisessa eivät vain voineet vaikuttaa vaan itse asiassa muuttaa EU:n politiikkaa.

Euroopan nykyisen poliittisen syklin aikana (2019–2024) järjestettävässä Euroopan tulevaisuutta käsittelevässä konferenssissa on paljon oppia eurooppalaisen kansalaisaloitteen onnistumisista ja epäonnistumisista. Euroopan tulevaisuutta käsittelevä konferenssi ei voi olla uusi Brysselin kuplahanke, jossa perinteiset sidosryhmät keskustelevat keskenään. Kuten HEC Paris Alberto Alemannon EU-oikeuden professori totesi, ”EU ei voi korjata demokratiavajettaan toisella ylhäältä alaspäin suuntautuvalla ”konferenssilla”. Yksi monista vaaroista, jotka liittyvät konferenssin suunnitteluun EU:n suhdetoimintana, on kasvava epäluottamus EU:n toimielimiä kohtaan, jota pidetään jo etäällä Euroopan kansalaisten tarpeista. Sen sijaan eurooppalainen kansalaisaloite on osoittanut, että on mahdollista (ja normatiivisesti toivottavaa) ottaa kansalaiset mukaan EU:n päätöksentekoon yhdistämällä EU:n politiikat kansallisiin poliittisiin keskusteluihin.

Kuten kansalaisyhteiskunnan koalitio on todennut EU:n toimielimille lähettämässään kirjeessä, ”olisi tutkittava uusia mekanismeja, joiden avulla kansalaiset voivat osallistua jatkuvasti EU:n hallintoon”. Jotta voidaan luoda uusia osallistavia mekanismeja, joiden avulla EU:n kansalaiset saavat äänensä kuuluviin, on se, että luodaan yhteyksiä jäsenvaltioiden ja EU:n politiikan välille ja että he tapaavat kansalaisia siellä, missä he ovat. Toisin sanoen on tarpeen tavoittaa asiaankuuluvat kansalliset poliittiset toimijat, jotka eivät useinkaan osallistu EU:n politiikkaan. EU:n politiikkojen politisoituminen ”Brysselin kuplan” lisäksi kansallisissa keskusteluissa olisi merkki EU:n normalisoinnista toimintaympäristönä, jossa vallitsevat argumentit ovat pikemminkin EU:n kannalta kriittisiä kuin EU:n vastaisia.

Demokratioidemme laatu riippuu siitä, miten valta kulkee institutionaalisten päätöksentekomuotojen ja epävirallisten viestintävirtojen välillä. Legitimiteettikriisi syntyy, jos kansalaiset katsovat, että epävirallisten vaatimusten ja institutionaalisten päätösten välillä on kuilu tai että poliittisen järjestelmän siirtyvät yksityisiä yrityksiä edustavat eturyhmät. EU:n risteyksissä on tarpeen säätää demokraattisesta osallistumisesta kansallisvaltion ulkopuolella ja ottaa samalla huomioon kansallinen poliittinen dynamiikka. Jos epävirallisten viestintävirtojen ja institutionaalisten päätöksentekomuotojen välistä kuilua ei kurota umpeen covid-19:n kaltaisessa kriisissä, looginen seuraus on entisestään epäluottamus.

Konkreettisemmin sanottuna ehdotamme, että Euroopan tulevaisuutta käsittelevän konferenssin puitteissa rakennetaan demokraattisia prosesseja, jotka ovat herkkiä kansallisille poliittisille keskusteluille ja säilyttävät samalla yleiseurooppalaisen logiikan. Jos tavoitteena on saada aikaan julkinen keskustelu, joka ymmärretään avoimeksi, osallistavaksi ja pohtivaksi keskusteluksi, jonka tavoitteena on saada aikaan parhaat päätökset, kun otetaan huomioon väitteiden voimakkuus, meidän on pääteltävä, että sen toteuttamiseksi ei ole olemassa konkreettisia mekanismeja, vaan se on tulosta erilaisista toimielinten sisällä ja niiden ulkopuolella käytävistä keskusteluista.

Sen lisäksi, että EU:n ja kansallisen politiikan välille luodaan huolellinen yhteys, Euroopan tulevaisuutta käsittelevän konferenssin olisi tarjottava kansalaisille mahdollisuus laatia asialista asioista, joita olisi käsiteltävä kansallisvaltiota laajemmasta näkökulmasta. Esimerkiksi covid-19-pandemian jälkimainingeissa ja koordinoidun lähestymistavan puuttuessa on todennäköistä, että monet kansalaiset kannattavat EU:n toimivallan lisäämistä terveydenhuollon alalla, joka on tällä hetkellä jäsenvaltioiden hallitusten ainutlaatuisella tavalla säätämä politiikanala. Sen vuoksi konferenssissa ei pitäisi keskittyä ainoastaan institutionaalisiin kysymyksiin, vaan sen olisi myös oltava avoin perusta, jonka avulla kansalaiset voivat laatia asialistan EU:n tasolla. Eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa komissio tarkastaa oikeudellisesti kaikki aloitteet, sillä ainoastaan komission toimivaltaan kuuluvat aloitteet ovat sallittuja. Konferenssi tarjoaa tilaisuuden poistaa tämä rajoitus ja antaa kansalaisille mahdollisuus laatia asialista missä tahansa asiassa, vaikka jotkin ehdotukset edellyttäisivät perussopimuksen muuttamista. Kansalaiset voivat osallistua todennäköisemmin, jos he voivat käsitellä asioita, joista he vastaavat, ja EU:n toimielimet keräisivät arvokasta tietoa siitä, minkä tyyppisiä poliittisia kysymyksiä kansalaiset haluavat säätää EU:n tasolla.

Eurooppalaisen kansalaisaloitteen onnistumisten ja epäonnistumisten kriittinen analyysi auttaa parantamaan Euroopan tulevaisuutta käsittelevän konferenssin järjestämistä. EU:n politiikan muotoiluun perinteisesti liittymättömien kansalaisten mobilisointi, kansallisen ja EU:n politiikan yhdistäminen ja toimintasuunnitelman laatimisen mahdollistaminen ovat mielestämme tärkeimpiä opetuksia.