EU:n ulottaminen Brysselin kuplaan eurooppalaisen kansalaisaloitteen avulla

Kansalaisyhteiskunnan osallistuminen päätöksentekoon on ollut yksi EU:n toimielinten legitiimiydenhakustrategioiden kulmakivistä 1990-luvun lopusta lähtien. Vaikka EU:n päätöksentekoprosessissa on perinteisesti suosittu institutionaalisia, Brysselissä toimivia huippuyhdistyksiä ja kattoryhmiä, jotka kokoavat yhteen ja edustavat erilaisia etuja EU:n tasolla, Euroopan komissio on pyrkinyt virallisesti avaamaan poliittisen prosessin erilaisille kansalaisyhteiskunnan ryhmille. Brysselissä toimivat organisaatiot keskittävät yleensä viestinsä ja työskentelevät EU:n toimielinten suuntaan, minkä vuoksi ne toimivat todennäköisesti Euroopan komission asettamissa puitteissa. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä organisaatiot reagoivat ideoihin ja puitteisiin, joita EU:n toimielimissä esiintyy ja joilla on vähemmän kanavia muita aiheita varten. Eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa sitä vastoin kannustetaan perustavanlaatuisesti erilaista kansalaisyhteiskunnan osallistumista EU:n päätöksentekoon. Eurooppalaisen kansalaisaloitteen tärkein innovatiivinen näkökohta on, että toimijat voivat itse laatia ohjelman. Tämä on ennennäkemätöntä, koska Euroopan komissio on aiemmin muotoillut kaikki kysymykset, ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden oli osallistuttava niihin.

Eurooppalainen kansalaisaloite on saanut sekä poliittista että akateemista kritiikkiä, koska se on haitaton mekanismi, joka ei voi vaikuttaa päätöksentekoon. Jotkin kansalaisaloitteen järjestäjät ovat itse asiassa tyytymättömiä siihen, mitä ne pitävät komission pintapuolisena tarkasteluna. Tilintarkastustuomioistuin havaitsi kuitenkin viiden kansalaisaloitteen (STOP TTIP, One of Us, Wake Up Europe, Media Pluralism ja Right2Water) empiirisessä analyysissä, että useat EU-tason ja kansalliset yrittäjät onnistuivat politisoimaan onnistuneesti EU-kysymyksiä ja tuomaan monia uusia toimijoita EU:n päätöksentekoprosessiin.

Tämä myös kannusti voimakkaasti joitakin Brysselissä toimivia institutionaalisia toimijoita liittymään niihin (esim. Greenpeace liittyi STOP TTIP-kampanjaan onnistuttuaan). Eurooppalainen kansalaisaloite voi edistää merkittävästi EU:n demokraattista legitimiteettiä, koska se tuo uusia toimijoita poliittiseen päätöksentekoon politisoimalla jotakin EU:n kysymystä. Se parantaa osaltaan kansalaisyhteiskuntaan osallistumisen kilpailukykyä ja alentaa osallistumismaksuja EU:n päätöksenteossa. Analyysissä todettiin, että kansalaisaloitteen kampanjoijat pystyivät nopeasti siirtämään perinteisesti kansallisina pidettyjä kysymyksiä (kuten abortti ja tiedotusvälineiden omistus) EU:n tasolle investoimalla resursseja yleiseurooppalaisiin ruohonjuuritason kampanjoihin.

Normatiivisesti EU:n politiikkojen politisoituminen ”Brysselin kuplaa” pidemmälle olisi oire EU:n normalisoinnista toimintaympäristönä, jossa vallitsevat argumentit ovat EU:n kannalta kriittisiä (”Stop TTIP”) eivätkä EU:n vastaisia. Prosessi, jossa EU-asiat politisoituvat kansallisella tasolla, edistäisi myös eurooppalaisen julkisen alueen muodostumista. Tällainen prosessi voitaisiin ymmärtää ”tehokkaaksi toisinajaksi”, joka viittaa tilanteeseen, jossa EU-asioista tulee kiistanalaisia kansallisissa julkisissa yhteyksissä. Vaikka Eurooppa-hanketta ei kyseenalaisteta kokonaisuutena, ”voimaa herättävä toisinajaja” edellyttää kilpailevien poliittisten narratiivien (kuten sosiaalisen demokratian vs. liberaalin narratian) esittämistä vallalla, joka on taipuvainen kohti yksimielisyyttä.