Siirry pääsisältöön
EU:n kansalaisaloitefoorumi

ImagineEU-kilpailun voittajat on valittu

ImagineEU-videokilpailussa eurooppalaisnuorilta kysyttiin, mitä he haluaisivat muuttaa EU:ssa. Tehtävänä oli ideoida pienissä tiimeissä konkreettisia toimia, jotka hyödyttäisivät ihmisiä kaikkialla Euroopassa ja tekisivät EU:sta entistä paremman elinpaikan. Juuri tällaisia asioita voi ajaa myös eurooppalaisella kansalaisaloitteellaLisätietoa ImagineEU-videokilpailusta 

Kilpailuun lähetettiin yli 400 videota. Tämä osoittaa, että nuoret ovat luovia ja haluavat vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnassa. Yleisöäänestyksessä 50 eniten ääniä saanutta videota pääsi kilpailun tuomariston arvioitaviksi. 

Tuomaristo valitsi videoiden joukosta kolme parasta. Katso videoilta, millaisia ideoita nuorilla on EU:n kehittämiseksi. 

  • Ranska
  • Kieli: fr

Hankkeemme on tulosta Erasmus+ -hankkeesta, jossa käsiteltiin vesiensuojelua. Piirrosvideo on luova ja innovatiivinen idea, kuten jätesuodatinritilätkin. Videolla mies heittää pois tupakannatsan, jonka sisältämät myrkylliset aineet saastuttavat veden. Hän ei ajattele tekonsa seurauksia, mutta joutuukin itse oman ajattelemattomuutensa uhriksi. Ehdottamamme järjestelmä suodattaisi pois valtaosan roskista ja edistäisi näin saasteetonta Eurooppaa.

EU:n toimivaltaan kuuluvat alat
YmpäristöKansanterveysTutkimus ja innovointi
Katso video 
  • Italia
  • Kieli: en

Ehdotamme, että perustettaisiin EU-maille energiaa toimittava Euroopan energiakeskuspankki, joka voisi monipuolistaa energialähteitä, varmistaa keskeytymättömät toimitukset ja lieventää kriisien vaikutuksia. Euroopan energiakeskuspankki voisi neuvotella vakaat hinnat, antaa varmuutta yrityksille ja kuluttajille sekä edistää tasapuolista talouskasvua ja uusiutuvien ja kestävien energiamuotojen käyttöä.

EU:n toimivaltaan kuuluvat alat
Energia
Katso video 
  • Romania
  • Kieli: en

rEUniON on strukturoitu ympäristö asiapitoiselle EU-keskustelulle. Se edistää EU:n politiikan, haasteiden ja toimien vaikutusten syvällisempää ymmärtämistä. Kansalaisaloitteemme tavoitteena on perustaa rEUniON-keskustelukerhoja lukioihin ja luoda eurooppalainen rEUniON-keskustelufoorumi, jota kaikki Euroopan lukiolaiset voivat käyttää. rEUniON-foorumia kuvaavat seuraavat käsitteet: näkökulmien moninaisuus, koulutuksellinen arvo, kansalaisvaikuttaminen ja verkostoitumismahdollisuudet.

EU:n toimivaltaan kuuluvat alat
Yleissivistävä ja ammatillinen koulutus; nuorisoIhmisoikeudet ja demokratiaOikeusasiat ja perusoikeudet
Katso video